Kun vauva tuli taloon

 

Kun vauva tuli taloon, kuinka huomioida esikoinen? Mä sain jonkin aikaa sitten pyynnön kirjoitella vinkeistä miten huomioida esikoinen, kun uusi vauva on syntynyt. Mä olin pohdiskellutkin että voisi tästä kirjotella, mutta nyt siihen sai ihan uuden boostin kun jotakuta muutakin aihe kiinnostaa.

Mua itteäni jännitti jo raskaana miten esikoinen ottaisi uuden pikkusisaruksen vastaan. Onhan se tottakai iso muutos kun aiemmin saanut vanhempien jakamattoman huomion ja on ollut se ainut. Ja varsinkin kun meillä esikoinen on vasta päälle 2 vuotta, ei pieni ymmärrä samalla tavalla muuttuvaa tilannetta kuin isompana. Vaikka onhan se ihan varmaan isommallekin lapselle iso paikka. Meillä esikoinen on ollut aina tosi mun perään, äiti on ollut ykkönen ja äidin pitää tehdä kaikki. Joten vähän kauhistutti, miten saadaan homma toimimaan, kun pitää itse imettää, vaihtaa vaippaa tai vaan lohduttaa itkevää vauvaa. Kuinka huomioida esikoinen näissä tilanteissa, jottei tulisi oloa, että on jäänyt ulkopuolelle.

Kesällä käytiin näkemässä vauvakavereita, tai no taaperokavereita ne nykyään jo on, ja yhdellä oli jo pikkusisaruskin syntynyt. Oli ihana kattella miten R oli niin innoissaan vauvasta ja halusi pitää sylissä ja silitellä ja paijata. Sai pientä toivonkipinää että ehkä se vauva otetaan lämmöllä vastaan. Vaikkakin muiden vauvat sai hyvin lämpimän vastaanoton R:n osalta, niin mä olin valmis laittamaan mun pään pantiksi siitä, että kun vauvan kanssa kotiudutaan niin alkuun, ehkä ekan tunnin, vauva on ihanaakin ihanampi, mutta kun tajutaan että se jää ja vie mun huomiota ja isin huomiota, niin mustasukkasuus nousee esille. R on meinaan hyvin vahvatunteinen ja tunteet vaihtelee hyvin herkästi.

Mä kyselin mun omalta äidiltä vinkkejä miten oli handlannut mun ja mun veljen kanssa, kun meillä on alle 2 vuotta ikäeroa. Olinko mä ollut hirveän mustasukkanen? Miten se oli näkynyt? Mitä mä olin tehnyt? Ja ennen kaikkea miten äiti oli sillon toiminut. Mä sain paljon vinkkejä siitä, että ottaa R:n mukaan vauvan hoitohetkiin, vaipanvaihtoon, pesuihin, imetykseen. Antaa tuoda vaipan, viedä roskiin tai laittaa tutin suuhun. Ottaa yksinkertaisuudessaan esikoinen mukaan hoitamaan vauvaa, eikä sivuuttaa ja laittaa odottamaan omaa vuoroaan. Mä nyt oon syntynyt vuonna -95 ja sillon ei tableteista tai älypuhelimista ollut tietoakaan, joten mulle hankittiin kirjoja mitä sain lukea äitin kainalossa imetysten aikana. Meillä taas R tykkää katsella tabletilta lastenohjelmia, joten ei muuta kuin lapset kainaloon ja tabletti päälle. R on muutenkin halunnut itse osallistua paljon pikkusiskon hoitoon ja ollaankin annettu siihen mahdollisuus. R:lla on oma jakkara hoitopöydän vieressä, jotta näkee A:n ja pystyy silitellä päätä. Hoitopöydän alla on tavarat sellaisella korkeudella että R pystyy ne helposti ottamaan ja antamaan. Onpa R päässyt mukaan A:n pullolla ruokkimiseenkin isin kanssa kun mä olin ite hammaslääkärissä.

Mun oman arvaukseen perustuen niin ollaan menty älyttömän pitkään ilman suoraa mustasukkasuutta vauvaa kohtaan. Onhan neiti jo 3,5 viikon ikäinen. Muutamia kertoja on R sanonut että laitetaan A pois kun vaikka imetän, tai lohdutan kun on masukipuja. Mutta mitään läimimistä tai lyömistä tai sörkkimistä ei oo ollut, vaikka niihin olin juuri varautunut. Mielessä harjotellut miten komentaa R:a, jotta olisin jämpti ja vakuuttava, mutta ettei R:sta tuntuisi siltä että koko ajan komennetaan ja kielletään. Varsinkin kun R on nyt oppinut komentamaan takaisin ”Älä komenna minua!” kuuluu vaan kun häntä komentaa. Koitappa siinä pitää pokkaa kun palosammutin kiukkusena ja tomerana yrittää komentaa takasin. R on mitä rakastavin isosisko, ennemmin saa komentaa ja huomauttaa rajusta rakkaudesta kun haluttaisiin halata niin kovaa että A puristuu tai R:n hiukset on silmissä ja suussa.

Vaikka A:a kohtaan ei mustasukkasuutta ole, niin selkeesti ollaan huomattu R:n käytöksessä muita muutoksia. R on nukkunut omassa huoneessa jo varmaan 1,5 vuotta ja juniorisängyssä yli vuoden. Välillä on nukahtamisen kanssa saanut vääntää kun neiti ei malttaisi pysyä omassa sängyssä vaan joko on janoa, pissahätää, kakkahätää, unilelu kadonnut, oma kirja kadonnut, tai hänen mielestä on jo aamu. Nää kerrat on kuitenkin satunnaisia ja selkeesti yhteydessä niihin hetkiin kun neiti ei oo vielä tarpeeksi väsynyt nukahtamaan. Nyt kuitenkin A:n syntymän jälkeen R:n on ollut vaikea jäädä yksin omaan huoneeseen, vaikka ennen on suostunut jäämään sinne ja sen jälkeen alkanut ravaaminen. Hetken aikaa me yritettiin jatkaa samalla linjalla kun ennenkin A:n syntymää, ajatuksena se, että vanhat rutiinit jatkuis samana niin ois tuttua ja turvallista. Muutaman illan (suoraan sanottuna sydäntäsärkevän illan, kun toinen itkee äitiä yläkerrassa) jälkeen todettiin, että kokeillaan ennemmin sitä, että jäädään hetkeksi silittelemään huoneeseen, kuin jatkettaisiin pistäytymistä. Edelleen R ei haluaisi jäädä yksin, mutta nyt illat on paljon helpompia. Vaikka samojen rytmien ja rutiinien pitäminen onkin tärkeää kun vauva tulee taloon, niin joskus selkeesti on parempi muuttaa tilannetta. Nytkin R varmaan kaipasi ihan omaa hetkeä vanhempien kanssa, vaikka saakiin aina toiselta vanhemmalta oman huomion ja syliin pääsee joskus jopa imetyshetkinä, kainaloon ainakin pääsee aina.

Vaikeutuneiden iltojen lisäks pieni (suuri) uhma on muuttanut meille. Vaikka sitä osasi odottaa ja tietää että kuuluu lapsen kehitykseen ja on tosi tärkeä osa, niin kyllä sitä välillä on itellä hermo ihan riekaleina kun molemmat itkevät, toinen nälkää tai kipeää mahaa tai täyttä vaippaa ja toinen sitä ettei saanut syödä vanhaa ruokaa tiskipöydältä. On varmaan vaan ennemmin huonoa tuuria (tai huonosti suunniteltua), että on uhmaikäinen ja vauva samaan aikaan. Itse ollaan päätetty yrittää vauvaa tälläsellä ikäerolla, joten kyllä sitä tiesi, että uhmaa todennäköisesti esiintyy esikoisella. Onneksi kaikki nää on vaan vaiheita ja näistä opitaan niin me vanhemmat kuin esikoinenkin.

Tähän asti ollaan oltu aina molemmat kotona lasten kanssa, jotain pieniä hetkiä lukuunottamatta, joten on ollut helppo huomioida molemmat lapset henkilökohtasesti. Nyt kuitenkin tällä viikolla alkaa karu perhearki ja mä oon pari päivää viikosta molempien lasten kanssa kotona kun Taneli on ite koulussa. R jatkaa kyllä edelleen päiväkodissa kolmena päivänä viikossa, mutta haluttiin pitää kotona muutamana päivänä. Saadaan pitää tyttöjen päiviä, kun isi on koulussa. Samaan aikaan mua vähän kauhistuttaa mitä niistä päivistä tulee, jos molemmat (tai pahimmassa tapauksessa kaikki kolme) pahalla päällä. Mutta samalla mä ootan varovaisen innokkaana, onhan mun haave joskus ollut olla kotiäiti useammalle lapselle. Katotaan mitä siitäkin tulee ja onko haaveet kaukana todellisuudesta. Tälleen muutamana päivänä viikossa on hyvä varmaan näitäkin haaveita testata. Tiiä sitten vaikka innostuiskin ja R onkin jatkossa enemmän kotona kuin päiväkodissa. Aika sen näyttää.