Meillä päättää taapero

Meillä päättää taapero. Ainakin niissä asioissa, joita voi hänen antaa päättää. Mulle on ollut tärkeetä, että R saa osallistua päätöksen tekoon pienestä pitäen. Tai no, siitä asti kun on osannut mielipiteensä ilmaista. Jo vauva-aikana vannoin, että kunhan R osaa itse ilmaista mitä haluaa, niin hän saa vaihtoehdoista päättää mitä esimerkiksi puetaan päälle. No, näin päälle 2-vuotiaana hän osaa kyllä kertoa tasan tarkkaan mitä haluaa ja ei halua päälleen. Mä oon kuten varmasti moni muukin äiti, mä tykkään siitä, että lapsella on nätit vaatteet päällä. Samalla tavalla tykkään, että Tanelilla on omaa silmää miellyttävät vaatteet päällä, tai oma asu sointuu keskenään. Vauva-aikana opetin Tanelille mitkä vaatteet ”saa” ja ei saa olla samaan aikaan päällä. Ja Taneli oppi sen. No nyt sitten kun R osaa itse ilmaista tahtonsa, on mun toiveet ja opetukset yhtä tyhjän kanssa. Mulla on välillä sisäinen ristiriita sen suhteen, että tahdon pukea R nätisti, mutta samalla tahdon tukea hänen itsemääräämisoikeutta ja itseilmaisua. Usein koitan katsoa yhdessä R kanssa, mitä puettaisiin päälle, josko vaikka saisin molempia miellyttävän asuyhdistelmän, mutta oon päättänyt, että viimeinen päätös on R:llä. Luonnollisesti järjen rajoissa, talvella ei lähetä shortseissa ja t-paidassa hoitoon, vaikka kuinka haluttaisiin.

Pukeutuminen on sellanen asia, jossa olisi helppo antaa pienenkin lapsen päättää, tai ainakin ilmaista oma mielipide. Usein kuitenkin tulee laitettua vaatteet valmiiksi esille ajatellen, että näin päästään helpommalla. Useemmin meillä kuitenkin käy niin, että jos vain ilmoittaa, että puet nämä päälle ja ne ei miellytä, niin sitten tapellaan ihan turhaan siitä, minkä värinen paita laitetaan päälle, kun olisi voinut suoraan antaa tytön valita omasta laatikosta mitä haluaa. Joskus meillä on käynyt jopa niin, että neuloin R:lle pipon syksyksi/talveksi. Musta se oli niin söpö uuden toppatakin ja huivin kanssa ja pakkohan sitä on pipoa talvella pitää. R taas pisti ihan hulluna vastaan, huusi ja kiukutteli ettei halua pipoa ja mä puin väkisin mentaliteetilla, että talvella kuuluu olla pipo. Hoksasin vasta kun haettiin A:lle talvivarusteita varastosta ja löydettiin vielä R:lle mahtuvia pipoja, että ongelma ei ollut pipon pitäminen, vaan se, että mun tekemä pipo tuntui varmaan epämukavalta päässä. Kun oisin vaan kuunnellut lasta enemmän ja antanut hänen päättää itse minkä pipon haluaa päähänsä, niitä kuitenkin oli laatikossa ennen varastossa käyntiäkin. Tää tapaus opetti itelle ainakin sen, että pitäisi luopua enemmän niistä omista haluista ja antaa lapsen itse kertoa mitä haluaa pukea. Meilläkin kun R ymmärtää ja puhuu ikäisekseen tosi hyvin, niin pystyy sanottamaan, jos jotain tiettyä vaatetta ei voi pukea päälle nyt.

Leikit on kanssa meillä sellainen, jonka R päättää ja me aika pitkälti aina suostutaan. Taneli ei tykkää askarrella ja se onkin sitten sellaista touhua, jota mä harrastan R:n kanssa. Mä en taas osaa riehua, ja se on sitten Tanelin ja R:n välistä touhua. R on aika hyvin oppinut kyllä sen, että kumman kanssa tehdään mitäkin eikä useimmiten edes pyydä mua riehumaan tai Tanelia askartelemaan. Meillä on lelut olohuoneessa TV-tason alla niin että R pääsee itse hakemaan mitä haluaa ja voi itsekseen leikkiä tai ottaa esille ja pyytää mukaan. Meille jälleen tosi pieni asia, mutta varmasti asia, joka tekee R:lle hyvää. Saapa hän myös valita haluaako leikkiä vai katsoa ohjelmia.

Tanelin kanssa meillä tulee välillä kinaa siitä, kun mä oon lepsumpi varsinkin ruokailujen suhteen, pitääkö tässäkin asiassa antaa lapsen päättää. Esimerkkinä iltapalat, kysytään, haluaako iltapalaksi x, y vai z? Valinnan jälkeen alkaa syömään ja auta armias jos itse menet syömään jotain muuta viereen. Sitä onkin pakko saada sitä eikä aiempi valinta enää maistukaan. Ja sitten tulee kiukku ja itku. Mä antaisin vaihtaa syötävää, ihan vaan välttääkseni itkuraivarit ruokapöydässä, kun taas Taneli pysyisi tiukkana ja pistäisi R syömään oman iltapalansa, on kuitenkin saanut itse valita sen. Ja mä tiedän, että Tanelin tapa on meille oikea. Niin mä itsekin käskisin toimia, mutta silti sitä illalla on välillä vähän väsynyt jo, eikä jaksaisi tapella syömisestä. Ollaan kuitenkin sovittu, että R saa valita itse iltapalansa vaihtoehdoista, ja toista ruokaa saa vasta kun eka on syöty. Oppii R myös sen, että miettii mitä haluaa. Ei kuitenkaan pakoteta syömään jossei tykkää, yritetään kuitenkin saada maistamaan. Liikaa saanut lukea tapauksista, joissa on lapsi pakotettu syömään jotain mistä ei tykkää ja siitä aiheutunut pitkään kestävät syömisongelmat. Tätähän tuskin kukaan haluaa.

Pukeutumiseen ja syömiseen vaikuttamista ja päättämistä tärkeämpänä mä pidän vieläkin tärkeämpänä sitä, että R saa päättää häneen koskemisesta. Mä oon tosi hiplailijatyyppiä ja tykkään halailla ja pusutella ja pitää lähellä. Taneli on ihan samanlainen. Ja pienempänä mä pusuttelinkin R ihan huolella. Tanelille oon aina paasannut, ettei saa väkisin ottaa R syliin, jos toinen ei halua, ellei nyt oo oikeesti pakko (esimerkkinä lattialla huutava taapero ja ovesta olis pitänyt olla ulkona jo vartti sitten). Joku aika sitten jostain syystä aloin kysymään R iltalätinöiden yhteydessä saako antaa pusua? Ei. Saako antaa halia? Saa. Vähän tällästä pusuäitiä harmitti (ja edelleen harmittaa), ettei saa hyvän yön pusua, mutta mulle tärkeintä on se, että R saa itse päättää mitä haluaa. Edelleen mä saan välillä pusuja ja saan pusutella, mutta iltatoimien yhteydessä se on jo pitemmän aikaa ollut ei. Eikä siinä auta pyytelyt ja anelut, ja musta se on väärinkin pyytää kerta toisensa jälkeen ”Anna nyt äitille hyvän yön pusu, eikö äiti vois saada pientä suukkoa”. Eipä sitä kukaan aikuinenkaan tykkää, jos joku haluaa väkisin saada suukkoa tai halia, vaikka edes oma kumppani, niin miksi lapsen täytyisi suostua tähän. Yks aamu R:n edessä Tanelin kanssa halattiin ja pussattiin, heti tuli tirppa kärppänä paikalle ”Minä myös” ja saipa sitä äiti ison pusun ja halin päälle. Tuli niin ihana olo, kun aloite tuli lapselta itseltään.

Missä asioissa meillä ei taapero sitten päätä? Iltatoimet on yks sellainen osa-alue, jossa ei jousteta vaikka R kuinka haluaisi. Jonkun aikaa meillä oli isokin ongelma se, että R ei suostunut tekemään Tanelin kanssa iltatoimia, ei millään. Joka toinen ilta oli hirveää huutoa ja tappelua ja itkua mun perään. Mutta tiedettiin, ettei voida antaa periksi tässä asiassa. Taneli on ihan yhtä kelpo vanhempi hoitamaan iltatoimet kuin mä, ja jos oltaisiin joustettu, oltaisiin oltu varmaan vielä pahemmassa pulassa. Ja nyt ongelmaa ei ole, käy yhtä hyvin isi kuin äiti. Mä toivon, että tää ei oo vaan parin päivän nousu, vaan pysyvämpi ratkaisu. Vain aika kertoo. Vaikka mä usein koitankin joustaa ja ehdottaa kun tulee näitä tälläisiä ”haluan äidin”-kiukkuja, että eikö olisi vain helpompi antaa periksi ja antaa mun hoitaa niin päästään ilman kiukkuja. Vaikka välillä on mennyt Taneliinkin itellä hermo kun sen on pakko mennä vaikka läpi harmaan kiven, jos se on päättänyt jotain. Silti se on ollut oikea päätös, että hän hoitaa jos vain jaksaa.

Luonnollisesti myös aikataulut on sellaiset missä ei kysytä R:n mielipidettä. Kun jonnekin on mentävä, niin sinne on mentävä. Ite oon oppinut varaamaan reippaasti aikaa lähtöihin, jos vaikka tuleekin kiukku niin ei tarvii hikihatussa tapella huutavan ja rimpuilevan taaperon kanssa ja saada vain kaikkien hermoa kireälle, vaan voi mennä myös hieman lapsen tahtiin. Harvoin sitä meinaan tulee niin äkillisiä lähtöjä, ettei niihin ehdi varautua. Myöskin ne, milloin syödään tai mennään nukkumaan on sellaiset joissa me vanhempina päätetään milloin asia tapahtuu. R varmaan napostelis koko ajan vähän jotain, jos saisi itse päättää koska syödään. Eikä varmaan koskaan menisi nukkumaan, jossei käskettäisi.

Nyt kun alkoi oikein miettiä, niin aika vähän meillä on sellaisia asioita, joissa R:llä ei ole oikein mitään sanavaltaa. Ja musta niitä on muutenkin aika vähän, joissa lapsi ei voi olla edes mukana päätöksen teossa. Tärkeintä on se, että lapsen ikä ja kyky osallistua päätöksen tekoon otetaan huomioon. Hyvin pienetkin lapset voidaan ottaa mukaan päättämään itseensä kohdistuvista asioista, jos niin vain itse haluaa. Kuitenkin niillä pienillä teoilla on todella iso vaikutus pienen ihmisen itsetunnolle ja kasvulle ja kehitykselle, eikä se vaadi meiltä aikuisilta paljon mitään.