Vauva-ajan TOP 5 vinkit

 

Kun laskettuun aikaan on enää 3 päivää (!!) on tullu paljon mietittyä mitä on esikoisen kanssa tehty ”oikein” ja missä menty metsään. Tosi monessa asiassa oon turvautunut omaan äitiin neuvojen suhteen. Onhan se, kun oma äiti on kasvattanut, niin tietää millasia valioyksilöitä niillä tavoilla on kasvanut, haluaa itekin onnistua samalla tavalla. Tai vastaavasti, kun saa kuulla, ettei hyvästä ideasta huolimatta idea ole hyvä. Monet asiat olisin tehnyt toisin, jossei oma äiti olisi kertonut omaa kokemusta, että ei kannata, kokeiltu on.

Vauva-ajan TOP 5 vinkit

1. Älä totuta vauvaa vain yhteen toimintamalliin
2. Älä vertaile omaa vauvaa muihin
3. Kysy neuvoa
4. Kuuntele itseäsi
5. Luota omaan vaistoon

 

Älä totuta vauvaa vain yhteen toimintamalliin

Tää oli ja on edelleen esikoisen kanssa yks mun mielestä tärkeimmistä, tai ennemminkin elämää helpottavimmista ohjeista. Myönnän, esikoisen aikaan vauvaryhmiä lukiessa koin pientä paremmuuden tunnetta, kun luki miten on esimerkiksi vaikea saada vauvaa nukkumaan kesällä, kun talvi ja kevät nukutettu täysin pimeässä huoneessa tai miten totutettu tiettyyn ruokaan ja kun sitä ei ole saatavilla niin lapsi ei suostu syömään mitään. Älyttömän pikkumaista ja vähän nolottaa myöntääkin asia, mutta oli ihana huomata se, että on onnistunut itse välttämään saman ongelman, koska kuunteli jotakuta, joka sen virheen oli tehnyt jo aiemmin.

Mä  ymmärrän sen, että haluaa jatkaa hyväksi todettua toimintamallia. Varsinkin jos on ollut aiemmin ongelmia vaikka nukahtamisen kanssa, niin kun saa vihdoin lapsen nukkumaan paremmin, haluaisi jatkaa samalla tavalla loputtomiin. Kuitenkin tässä on riskinä se, että esimerkiksi juuri nukahtamisen suhteen, totuttaa lapsen nukkumaan täydellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa tai vaikka liikkuvissa vaunuissa tai autossa, ei sitä pysty jatkamaan loputtomiin. Ja tällöin ollaan jälleen saman ongelman edessä. Helposti jos on kokeillut montaa keinoa mitkä ei ole toiminut ja löytää yhden keinon millä saa ongelman ratkaistua, tahtoo jatkaa sillä. Silti mä kannustaisin kokeilemaan ja totuttamaan myös muita keinoja sen hyväksi todetun rinnalle. Eihän sitä tiedä, vaikka löytäisi yhden toimivan keinon rinnalle viisi muuta toimivaa keinoa. Näin olisi varasuunnitelmia, jos eka idea ei toimikaan.

Esikoisen kanssa tein sen ”virheen”, että totutin liiaksi mun omaan läsnäoloon. Tottakai vauva ja lapsi suosii useammin sitä vanhempaa, kenen kanssa on kotona ensimmäisen vuoden. Mä kuitenkin pienesti saatoin omia esikoisen itselleni. En kieltänyt Tanelia olemasta esikoisen kanssa, mutta en myöskään kysynyt itse, haluaisiko ottaa jos mä kävisin vaikka kaupassa. Tanelikaan ei myöskään osannut kysyä, että haluanko käydä jossain jos hän olisi esikoisen kanssa, tahtoi antaa mun olla vauvan kanssa kun siitä pidin. Tää toimintamalli saatto johtaa siihen, että esikoinen alkoi suosia (ja välillä suosii edelleen) mua isänsä edelle. Ja eihän se oo kiva ite lähteä mihinkään, kun lapsi jäi itkemään äidin perään kuin ois hylänny ikuisiksi ajoiksi, vaikka olisi mennyt vaan sinne ruokakauppaan. Onneks se on pahimmista ajoista helpottunut ja saa käydä ihan rauhassa yksin kaupassa eikä tarvitse miettiä miten pitkään itketään perään. Nyt tulevan siskon kanssa yritän olla vähemmän omiva vauvaa kohtaan ja työntää enemmän isälle. Katotaan miten toteutuu, vauvat on vaan niin ihania ettei niistä tahdo päästää irti.

Älä vertaa omaa vauvaa muihin

Jokainen vauva (ja jokainen perhe) on erilainen ja neuvot, ohjeet ja toimintamallit eivät ole universaaleja, jotka sopivat kaikille. Yhtälailla vauvat ja lapset kehittyvät omaa tahtiaan ja se että joku oppii kävelemään 8kk ikäisenä tai puhumaan 1,5 vuoden ikäisenä ei tarkoita että oma lapsi olisi huonompi tai tyhmempi tai että toinen olisi etevämpi ja fiksumpi. Samalla tavalla kun synnytyskin käynnistyy eri tavalla ja eri aikoihin, lapset ovat valmiita oppimaan asioita eri tavalla. Toiset ovat ahnaita oppimaan uutta nopeasti ja kokeilevat vaikkeivat osaa, toiset tahtovat rauhassa tutustua uusiin asioihin ja hallita asiat ennen kuin lähtevät toimimaan. Kummassakin tavassa on etunsa ja ne usein kuvastavatkin lapsen luonnetta. Ja erilaisuus onkin rikkaus. Mietipä tilanne, jossa päiväkotiryhmässä olisi 10 lasta, jotka kaikki ovat taidoiltaan toistensa kopioita. Rauhallisemmat lapset voivat opettaa energisille toimimaan rauhallisemmin ja keskittymään tekemiseen ja vaikka puheliaat lapset voivat tukea niiden lasten kielellistä kehitystä, joilla puheessa on vaikka pientä viivästymää.

Ja kuten tuossa alussa sanoinkin, jokainen vauva ja lapsi perheineen ovat erilaisia yksilöitä, on turha verrata itseään muihin ja tuntea itsensä huonommaksi asioissa jotka eivät ole omassa hallinnassa.

Kysy neuvoa

Oikeasti, kysy neuvoa. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä. Tai mitä sitten vaikka olisikin, ainakin olet saanut vastauksen kysymykseen. Mä ite oon onnellisessa asemassa, että voin kysyä omalta äidiltä neuvoa. Ja mähän kysyn. Ensimmäisinä kuukausina kysyin varmaan päivittäin neuvoa mitä pukea esikoiselle päälle vaunuihin, kun lämpötila oli muuttunut aiemmasta muutamalla asteella tai tuuli tai satoi tai paistoi. Nyt osaan jo aika hyvin pukea esikoiselle sopivan määrän vaatetta päälle ja hän osaa onneksi ite kertoa jos on vaikka kylmä niin lisätään vaatetta tai kuuma niin otetaan pois. Aina kun esikoinen sairastuu, tai tulee iho ongelmaa tai jotain terveysvaivaa on itellä ensimmäinen asia se, että kysyn äitiltä pitäisikö käyttää lääkärissä. Vaikka meilläkin vakuutus kattaa terveysmestarin käytön, joka osaisi neuvoa onko tarvetta lääkärille, niin silti aina ensimmäiseksi kysyn äitiltä, mitä mieltä on. Useimmiten vastaus on, kysy lääkäriltä onko tarvetta näytille.

Mulle on itselle someryhmissä jokseenkin vaikea kysyä neuvoa. Varsinkin facebookryhmissä. Ei tahdo vaikuttaa hölmöltä jos kysyykin jotain ihan itsestään selvää asiaa. Nyt tokassa raskaudessa oon yrittänyt rohkaistua ja kysyä välillä hölmöjäkin kysymyksiä, mitkä on mielessä pyörinyt. Ainakaan vielä ei oo kukaan nauranut päin naamaa, että miten sä et voi tollasta tietää. Ja mitä sitten vaikka nauraisikin. Mä oon yrittänyt ajatella, että sillä, että ite uskallan kysyä hölmöltäkin tuntuvan kysymyksen, niin ehkä mun kysymyksen ansiosta joku muu saa myös vastauksen samaan ongelmaan, mitä ei vaan ole ite kehdannut kysyä.

Kuuntele itseäsi

Vanhempana on tärkeää kuunnella lapsen lisäksi itseään. Niin omassa jaksamisessa, omissa toiveissa ja haluissa liittyen lapsen kasvatukseen kuin tuntemuksissa lasta kohtaan. Jokainen vanhempi tuntee lapsensa (ja itsensä) parhaiten, ja muiden onkin vaikea kertoa oikeaa tapaa toimia jokaisessa tilanteessa. Vauvan tullessa perheeseen, oli sitten ensimmäinen, toinen tai viides, muuttuu perheen arki joka kerta. Vaikka aiemmin olisikin ollut arki helppoa ja sujuvaa, voi uuden vauvan myötä arki muuttua raskaaksi.

Itsellä kävi näin esikoisen kanssa. Tai oikeastaan Tanelin kanssa. Esikoinen oli ihanan helppo ja vaivaton vauva, mutta vauva-arki ja odotusten eroaminen todellisuudesta rasitti meidän parisuhdetta tosi paljon. Mä ajattelin tosi pitkään, että tää vaan kuuluu tähän vauva-arkeen ja se loppuu sitten joskus. Mä en suostunu tai halunnu kuunnella itteäni, että me tarvitaan apua tai että kannattaisi pyytää apua. Aina ei tarvitse pärjätä itse tai odottaa sinne asti, että asiat on jo huonosti. Meillä tilanne äityi jossain vaiheessa niin pahaksi, että sanoin Tanelille, että se on ero tai me haetaan yhdessä apua meiän tilanteeseen. Alettiin käydä perheasiain neuvottelukeskuksessa juttelemassa, jotta saataisiin solmut meiän välillä auki. Ja kyllä se auttokin. Nyt ollaan taas pari kertaa käyty juttelemassa, kun huomattu että alkaa taas samantyyliset ongelmat kasvaa. Nyt ollaan oltu kuitenkin viisaampia ja pyydetty apua jo hyvissä ajoin, ennen kun tilanne on mennyt huonoksi. Ja kyllä sen on huomannut, että kun haettiin apua aiemmin, on ollu kanssa helpompi selvittää asioita.

Mitä tulee taas kasvatukseen, niin usein lukee keskusteluryhmissä erilaisista tavoista toimia perheessä, jotka monet ovat vastoin omaa ajatusmaailmaa tai vaihtoehtoisesti omat toimintatavat voivat olla muiden mielestä huonoja. Ja vanhemmuuden alkutaipaleella (ja varsinkin raskausaikana ja sitä ennen) mulla oli paljon ideoita ja ajatuksia miten haluan toimia jos lapsia saan. Ja olin aika pakkomielteinenkin alkuun niitten suhteen, kunnes myönsin itselleni, ettei sitä tarvitse tavoitella täydellisyyttä ja yrittää miellyttää kaikkia muita, vaan kannattavimpaa on kuunnella niitä omalle kohdalle ja omalle perheelle sopivimpia tapoja. Mä en ees halua kuvitella, miten entistä rankempaa tää raskaus ois ollut, jos olisin toiminut aiempien ajatusten mukaan, enkä tehnyt niin kuin meidän perheelle sopi. Välillä olin niin tajuttoman loppu, että R:n kanssa meidän päivät oli sitä, että katsottiin koko päivä vaan ohjelmia. Ja siinä ei oo mitään väärää, mieluummin mun mielestä näin, että olen siinä lapsen kanssa kuitenkin, kuin pahimmassa tapauksessa romahdan väsymyksen alla ja oma henkinen hyvinvointi kärsii pitemmäksikin aikaa.  

Luota omaan vaistoosi

Aina puhutaan siitä kuuluisasta äidin vaistosta, joka on aina oikeassa ja tietää mitä tehdä. Ja vaikka mä usein pyydänkin neuvoa ja apua asioihin, niin melkein aina vastaukset on ollu omien vaistojen mukaisia. Muistan varmaan hamaan loppuun asti kun R oli 6 viikon ikäinen, vähän nuhanen, muttei mitenkään kovin kipeä. Mulla oli vaan outo olo, että pitäis käydä lääkärissä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Kysyin äitiltäkin mitä se tekisi. No seuraavana päivänä sitten Mehiläiseen käymään ja korvatulehdushan siellä oli. Ei kuumetta, ei kipua, ei itkua, ei ees kovaa flunssaa tai kovin kipeän oloinen lapsi. Äidin vaisto vaan sanoi että nyt saattaa olla jotain. Tää keissi oli tuoreelle äidille hyvin voimaannuttava kokemus siitä, että omaa vaistoa kannattaa kuunnella, vaikka muuten tuntuisi tyhmältä.

Ja niin kuin jo aiemmin sanoin, jokainen vanhempi tuntee lapsensa parhaiten, joten luottakaa omaan vaistoonne ja jos mietityttää, pyytäkää apua ja kysykää neuvoa!

Onko teillä jotain vauva-ajan vinkkejä, jotka ootte kokeneet hyödyllisiksi?